4.11.2015

New York City Marathon









Tänä viikonloppuna on ollut paljon tapahtumia New Yorkissa. Lauantaina vietettiin Halloweenia ja koska juhlapyhä osui viikonlopulle, oli kaikilla mahdollisuus aloittaa juhlinta jo aikaisin aamulla. Sunnuntaina vietettiin joka vuosittaista New York City Marathonia. Päätin lähteä aamulla kiertelemään Central Parkia päästä päähän ja lopulta mennä kannustamaan juoksijoita maaliin. Tämä oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Noin 96th streetiltä oli harmikseni koko Central Parkin ala-puolisko suljettu. En päässyt siis vielä ihailemaan kaunista ruskaa lempipaikoiltani.

Jouduin poistumaan puistosta ja kävelin puiston laitaa pitkin puiston ala-laitaan. Matkalla tuli vastaan tuhansia juoksijoita, jotka olivat jo saapuneet maaliin. Herkistyin monta kertaa, kun näin miten onnellisia lapset olivat nähdessään vanhempansa ensi kertaa juoksun jälkeen. Monet juoksijoista ei edes näyttänyt uupuneilta vaan olivat kääriytyneet siniseen lämpöviittaan suuri hymy huulillaan.

New York City Marathonin voitti naisten sarjassa Kenialainen Mary Keitany juostessaan maratoonin ajassa 2 tuntia 24 minuuttia. Miesten sarjan puolestaan voitti Kenialainen Stanley Biwott ajalla 2 tuntia 10 minuuttia. Uskomatonta, että tuossa ajassa voi juosta kokonaisen maratoonin.

Kävin myös kannustamassa juoksijoita Columbus Circlellä, josta heillä oli enää hetki maaliin. Mukaan mahtui monenlaisia juoksijoita. Näin muun muassa pyörätuolilla ja kainalosauvoilla maaliin saapuvia ihmisiä sekä satuhahmoiksi pukeutuneita juoksijoita.

Tämä viikonloppu on ollut täynnä energiaa ja joka paikka on ollut täynnä turisteja. Ehkä tulevalla viikolla kaupunki taas hiljenee tuhansista turisteista hetkeksi ennen kiitospäivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti