18.1.2016

Täydellinen päivä New Yorkissa










Heräsin aamulla ilman herätyskelloa. Halusin nukkua niin pitkään kuin pystyin ja nauttia hitaasta viikonlopusta. Ainoa velvollisuus minulla oli lukea koulukirjoja. Aloitin aamuni pitkällä Skype-puhelulla poikaystävälleni Suomeen ja pitkällä aamupalalla. Ei voisi siis aamu paremmin alkaa. Puhelun jälkeen heitin päälle vaatteet, jotka osuivat ensimmäisenä käteeni ja lähdin kirjastolle. Matkalla kävin syömässä Pret-A-Mangerissa kukkakaali-bataatti-curryn ja nautin kirpeästä talvisäästä. Ruuan jälkeen menin lukemaan kirjastolle. Kirjastolla oli ihana tunnelma, sillä jokainen luki nenä kirjassa ja kerrankin New Yorkissa oli rauhallista. Täällä on asuessa on alkanut kaipaamaan päiviä ilman liikenteen ja ihmisten hälinää. Taidan saada siitä tarpeekseni palattuani Suomeen. Kirjasto suljettiin viideltä, joten lähdin hieman ennen kello viittä kiertämään kirjastoa ympäri. Kun saavuin ulko-ovelle, huomasin ihmisten iloiset ilmeet. Ulkona satoi ensilumi!

New Yorkin pääkirjasto sijaitsee Bryant Parkissa, jossa on talvisin tekojää. Ihmisiä oli kertynyt luistelemaan jäälle ja nauttimaan illasta lumisateessa. Lumi leijaili hiljalleen ja taustalla soi joululaulut. Vaikkei joulu ollutkaan enää, ei ne tätä hetkeä haitannut vaan sopivat siihen täydellisesti. Tein talven ensimmäisen lumipallon ja olin todella onnellinen, sillä pelkäsin etten näe ensilunta New Yorkissa ennen kotiin lähtöäni. Nyt olen nähnyt kaiken mitä halusin nähdä New Yorkissa.

16.1.2016

Athleta












Olen juuri metrossa Times Squarella matkalla kotiin. Tulin juuri fitness tunnilta. Tällä kertaa löysin ilmasen tunnin Athleta kaupan valikoimasta. Athleta tarjoaa urheiluvaatteita, jotka ovat suhteellisen edullisia verrattuna esimerkiksi muihin suuriin merkkeihin, kuten Nike, Adidas tai Lululemon. 

Menin tiistaina ensi kertaa testaamaan tuntia nimeltä PiYo. PiYo oli erittäin tehokas treeni, mutta en kokenut että olisin saanut siitä mitään irti. Kyseessä oli normaali ryhmäliikunta tunti, jossa teimme joogan innoittamia liikkeitä ja hiki virtasi. Seuraavana päivänä oli kyllä paikat kipeenä.

Tänään menin testaamaan uudestaan Athletan valikoimaa. Tällä kertaa menin Barre tunnille. En ole kuullut, että Suomessa olisi mahdollisuus käydä Barre tunneilla. Veikkaan, että kyseessä on uutuus tunti, jota on tarjolla vain Yhdysvalloissa tällä hetkellä. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Barre tunnilla yhdistetään baletin omaisia liikkeitä syvään ja tehokkaaseen lihaskuntoharjoitteluun. Tunnilla ensin tehdään lihaskuntoa joogamatolla, jonka jälkeen siirrytään tangolle tekemään pitoja. Tangolla jalat saa toden teolla tutista. Tämän jälkeen jalat ovat varmasti veltot ja portaiden nouseminen tekee kipeää. Jalkani tärisivät noin 45 minuutin ajan tunnista ja tunsin tuskahien koko ajan otsallani. Ajattelin käydä ostamassa Barreen tarkoitetut tossut, jotta pääsen tekemään kyseistä treeniä myös Suomessa.

Barresta tuli hetkessä lempi tuntini joogan ja SoulCyclen lisäksi. Miten voinkaan jättää nämä tunnit taakseni ja palata takaisin kuntosalilla harjoitteluun. Voi olla, että Suomessa minut näkee vain kiipeilemättä kotona rappusen tangolla jatemppuilemassa cycle tunneilla. Kyllä suomalaiset ovat ihmeissään kun Enni tekee jalkakyykkyä ja punnerruksia kesken spurttien. Tai jos vahingossa kiljaisen tottuneesti, koska on niin hyvä fiilis? Ei elämää aina pidä ottaa niin vakavasti vaan antaa mennä vaan!

Ja äiti, jos luet tämän niin huomioi, että sinäkin pääset kokeilemaan Barrea viikon päästä!

8.1.2016

Shopping in the Big Apple

Aluksi haluan sanoa, ettei minulla ole minkäänlaista kiinnostusta rehvastella ostoksillani tai millään muullakaan. Haluan jakaa omat vinkkini shoppailuun New Yorkissa, jotta tekin löytäisitte itsellenne parhaat kaupat. 

New York on shoppailijan paratiisi. Täällä asuessaan ei voi olla ostelematta itseään rutiköyhäksi, sillä kaikki on saatava. Itse olen kova tarjoushaukka ja olen löytänyt itselleni parhaimmat paikat shoppailla. Itse arvostan enemmän vaatteita, jotka ovat hyvä laatuisia tai mieleiseltä merkiltä. Arvostan vaatettani tällöin enemmän ja siihen liittyy silloin enemmän tunnesiteitä. Jos ihastun paitaan, joka maksaa mielestäni hieman liikaa, katson mistä vaate on valmistettu. Jos paita on täysin polyesteriä, jätän sen todennäköisesti kaupan hyllylle. 

Jos ruudun toisella puolella on muita, jotka arvostavat tuotteen laatua ja elinikää, niin voin suositella teille kauppaa nimeltä J. Crew. Täältä saat vaatteita, joissa on mietitty enemmänkin kuin tuotteen ulkonäköä. Vaatteet ovat todella hyvälaatuisia mielestäni ja ovat tehty laadukkaista raaka-aineista. J. Crewillä on ympäri vuoden kestävät alennusmyynnit, jossa jo alennetut tuotteet ovat 40 prosentin alennuksessa. Parhaimmat löytöni täältä on ollut lampaanvilla-, kashmir- ja pellavaneuleet. Suosittelen ehdottomasti kauppaa myös siksi, että vaatteet ovat hienostuneita ja menevät niin työvaatteina kuin ajattomina käyttövaatteina.




Toinen lempi kauppani on Century 21. Täältä olen ostanut suurimman osan vaatteistani. Olen välillä liian hullaantunut tiettyihin merkkeihin ja ilman Centurya olisin varmasti vararikossa. Centuryn idea on myydä täysin uusia vaatteita, jotka tulevat suoraan valmistajilta 30-70 prosentin alennuksella. Vaikka heidän tuotteet ovat aina alennuksessa, on myös heillä alennusmyynnit, joissa aluksi tuotteet ovat 33 prosentin alennuksessa ja vähitellen kasvavat jopa 75 prosentin lisä-alennukseen. Century aukeaa aamuvarhain ja on auki todella myöhään. Kannattaa tulla tänne mahdollisimman aikaisin aamulla, sillä päivällä kauppa on todella täynnä ja pientä hermostusta voi olla jokaisella pinnassa. Kannattaa siis olla kärsivällinen niin ihmisten paljoudesta, kuin myös vaatteiden sekalaisesta järjestyksestä. Täältä olen löytänyt muun muassa Elie Taharin 300 euron korkokengät 20 eurolla ja 1000 euron talvitakin 300 eurolla. 








Kolmas shoppailijan paratiisi, jonka haluaisin nostaa esille on outlet kylät. Itse olen kokenut itselleni riittäväksi Jersey Gardens outlet ostoskeskuksen New Jerseyssä. Tänne pääsee tunnissa bussilla, joka lähtee Port Authority Bus Terminaalista ja maksaa 14 dollaria. Jersey Gardensissa on paljon eritasoisia kauppoja. Täältä löytyy muun muassa Forever21, Century21, Marshalls, Nike, Adidas, Saks Fifth Avenue, Calvin Klein, Abercrombie, Hilfiger, Ralph Lauren, American Eagle. Mielestäni täällä on jokaiselle jotakin. Toinen ostosparatiisi, jota monet ovat kehuneet on Woodbury Commons outletkylä. Woodburyssa on paljon samoja kauppoja kuin Jersey Gardensissa, mutta heillä on lisäksi enemmän luksuskauppoja kuten Balenciaga, Dior ja DVF. Tänne matka kustantaa noin 40 dollaria edes takaisin. Suosittelen käymään New Yorkin matkalla ehdottomasti jommassa kummassa outletkylässä. Itse olen löytäny Jersey Gardensista muun muassa New York Film Festivaalien mekon, monet UGG:t ja lenkkarit.





Viimeinen vinkkini on katsoa netistä, kuten esimerkiksi racked.comista New Yorkin sample saleja. Itse olen käynyt muun muassa Rebecca Minkoffin ja Dieselin sample salessa. Tuotteet ovat olleet käytössä esimerkiksi muotikuvauksissa tai ovat jääneet ylimääräisinä varastoon. Sample salen parhaat löydöt on ehdotomasti olleet Rebecca Minkoffit laukut. Sample saleja järjestää myös luksus merkit, kuten Chanel ja Hermes. Jokaiselle siis varmasti löytyy jotakin.




Toivottavasti näistä vinkeistä saitte hieman kuvaa mitä näistä kaupoista voi saada ja mikä ehkä on enemmän oma juttusi. Kertokaa ihmeessä lisää postaustoiveita mitä haluatte lukea. Kerron mielelläni kaiken mahdollisen mitä New Yorkista tiedän tai olen kokenut. 

6.1.2016

Happy New Year 2016






Kuvat: Altaneve

Ensinnäkin onnellista uutta vuotta 2016 kaikille! Kuinka ihana olikaan päästä vaihtamaan vuosi yhdessä siskoni ja hyvän ystäväni kanssa ja kaiken lisäksi New Yorkissa. Yleensä ajatellaan, että New Yorkissa uusi vuosi tulee viettää Times Squarella. Todellisuudessa Times Squarelle odotetaan vuosittain miljoona ihmistä ja ensimmäiset ovat saapuneet paikan päälle jo aamuvarhain. Heidät lukitaan pieneen tilaan, jossa tekevät tarpeensa muovipusseihin tai -pulloihin ja syövät eväitä, jotka ovat tuoneet mukanaan. Itse en missään nimessä suostunut viettämään uutta vuottani ihmistungoksessa, sillä tulen jo hulluksi jos en pääse ihmistungoksesta liikkumaan eteenpäin. Tänä vuonna kävi niin hienosti, että pääsimme viettämään vuoden vaihdetta Columbus Circlelle yksityisasuntoon, jossa oli järjestetty uuden vuoden kunniaksi juhlat. Juhlat olivat erittäin onnistuneet ja näimme Central Parkin ilotulitukset olohuoneen ikkunasta. Ei olisi juuri parempaa vuoden vaihdetta voinut toivoa.

Uusi vuosi tarkoittaa minulle aina jonkin uuden aloittamista ja samalla pohdin mitä haluan tehdä tai saavuttaa tulevana vuonna. Uutena vuotena on helppo aloittaa jokin uusi harrastus tai muuttaa omia elintapoja, sillä vuoden vaihdos merkitsee tietyllä tapaa jonkin uuden alkua. Olen New Yorkissa vielä kuukauden ajan ja aion aloittaa uuden vuoden kokeilemalla uusia urheilulajeja ja käydä erilaisissa museoissa tai tapahtumissa vielä tämän kuukauden aikana. Haluan ottaa loppu ajastani mahdollisimman paljon irti ja nauttia kokemuksesta loppuun asti. New Yorkissa asumisessa on se hyvä puoli, että täällä on niin paljon mahdollisuuksia erilaisiin aktiviteetteihin. Mitä ikinä keksitkään, pääset sitä varmasti kokeilemaan tässä kaupungissa. Olen saanut jo joogaamisen osaksi arkeani sekä löytänyt sisäpyöräilystä uuden harrastuksen. Vaikka Suomessa ei lempisaliani SoulCycleä olekaan, löydän toivottavasti sille korvaajan. Toivon, että tänä vuonna pääsen tekemään enemmän niitä asioita mistä olen innostunut ja löydän myös uusia innostuksen lähteitä.

Tästä vuodesta tulee varmasti erilainen monella tavoin, sillä saan asua alkuvuoden ulkomailla ja tavata paljon uusia ihmisiä ja loppu vuosi on edelleen hieman avoin. Toivottavasti pääsen kokemaan tänä vuonna yhtä hienoja asioita kuin pääsin tänä vuonna, vaikka vaikea tätä New Yorkin kokemusta on voittaa.

Huomenna mekin vietämme työpaikallani loppiasta eli meillä on vapaa päivä. Aion mennä tänään aikaisin nukkumaan ja huomenna kokeilemaan jotain uutta liikunta muotoa tai käymään jossain uudessa museossa. Voitte seurata halutessanne päiväni kulkua Snapchatissä nimimerkillä enskuli tai Ínstagrammissa nimimerkillä enskuu.

Ihanaa vuoden alkua kaikille!


5.1.2016

New York Islanders vs. Dallas Stars





Käytiin siskoni Meinin kanssa eilen katsomassa jääkiekko-ottelua Brooklynin Barcleys Centerissä New York Islanders vastaan Dallas Stars. Peli oli todella jännittävä ja päättyi 6-5 New York Islandersille. Voitte vain kuvitella kuinka hullaantuneita Islandersin fanit olivat poistuessaan stadionilta. Mukana pelaamassa oli muutama suomalainenkin. Dallas Starsin riveissä pelasi koko ottelun ajan maalivahti Kari Lehtonen ja heidän toinen maalivahtinsa on Antti Niemi. Myös puolustaja Jyrki Jokipakka nähtiin kentällä muutaman kerran. New York Islandersin riveistä löytyi vain yksi suomalainen pelaaja nimeltään Christopher Gibson. Oli vaikea päättää kumpaa joukkuetta haluaa kannustaa, sillä aina kun Islanders teki maalin, tuntui pahalta Dallas joukkueen suomalaisten puolesta. 

Jenkeissä tunnelma katsomossa on mielestäni aivan erilainen kuin Suomessa. Joka toinen fani on pukeutunut suosikki pelaajansa pelipaitaan ja oli oikeasti hulluna peliin. Kaikki ostivat hintaa katsomatta 14 dollarin oluita ja söivät tauoilla välipalaksi nugetteja ranskalaisilla.

Kävimme ennen peliä syömässä donitsit yhdessä lempikahviloistani New Yorkissa nimittäin Doughnut Plantissa. Kannattaa laittaa omalle to do listalleen joko Doughnut Plant tai Dough Donut -kahvila. Molempien tarjoamat donitsit ovat niiin hyviä!