7.6.2016

Iltapäivä Sohossa

Kiersimme äitini kanssa Manhattanilla ilman määränpäätä ja päädyimme kiertämään koko illan Manhattanin Sohossa. Emme haluneet mihinkään erityiseen kauppaan tai kahvilaan, vaan kuljimme ympäriinsä nähdäksemme Manhattanin yhtä parhaimmista alueista. Sohossa on aivan erilainen tunnelma verrattuna esimerkiksi ylempänä sijaitsevaan Fifth avenueen. Sohossa ihmiset ovat rentoja ja heillä ei ole kiire mihinkään - kuin olisit Manhattanin Brooklynissa. Sohosta löytää myös mielestäni trendikkäimmät ihmiset, sillä he uskaltavat pukeutua eri tavalla, heidän oman tahdon mukaan.





Löydän joka kerta vierailessani tällä, tai millä tahansa Manhattanin alueella jotain uutta. Tänä iltana löysimme todella ihanan sisustusliikkeen CB2:en, joka tarjosi todella paljon inspiraatiota omaan sisustukseen. Lisäksi löysimme kaupan nimeltä Nike Lab, jossa olen suunnitellut useasti käyväni, mutta puolen vuoden aikana en ollut alueella koskaan oikeeseen aikaan. Nike Labissa on myynnissä erikoisimmat Niket ja ajanvarauksella voit suunnitella omat tennarit pohjaa ja kengännauhoja myöten. Mielestäni tämä olisi ollut hauska idea esimerkiksi syntymäpäivälahjaksi jollekin, jos vaan olisin tajunnut aiemmin varata ajan. 




Illaksi menimme maailman parhaille letuille, Eight Turn Crepes -kahvilaan. Heillä on tarjolla suolaisia sekä makeita lettuja joka makuun. Otimme tällä kertaa äitini kanssa makeat letut. Itse otin karamellisoiduilla omenilla ja äiti otti marjoilla sekä jugurtilla. Asuessani New Yorkissa kävin täällä aivan liian usein. Sain jopa heidän leimakortin täyteen matkan aikana. Se on paljon, sillä New Yorkissa on niin paljon tarjottavaa. Voin suositella kyseistä kahvilaa suurella sydämmelläni jokaiselle, sillä letut ovat kaiken lisäksi luontaisesti gluteenittomia. Olemme varanneet poikaystäväni kanssa matkan Tokioon marraskuulle ja aiomme ehdottomasti käydä tässä samaisessa kahvilassa myös siellä, sillä olemme molemmat rakastuneet heidän tarjoamiin lettuihin.