23.3.2017

New adventures about to begin

Ystäväni ovatkin jo saattaneet Instagramini (@korpelaenni) puolella huomata julkaisun koskien uusia tuuliani. Minulla alkaa tasan viikon päästä lentoemäntäkoulutus, joka kestää kaksi kuukautta. Kesään mennessä valmistun ammattiin, missä huolehdin matkustajien turvallisuudesta, viihtyvyydestä ja mukavuudesta lennon aikana. Aika jännittävää.

Olen innostunut kääntämään kaikki mahdolliset sivut elämässäni ja katsomaan mahdollisuuteni. Tällä kertaa sivuna takana minua odottaa lentoemännän työt Finnairilla. Luvassa on siis paljon matkustukseen liittyviä postauksia ja aionkin valmistuttuani tehdä tiiviimpää päivitystä blogini puolella siitä millaista työ on ja missä päin maailmaa kiertelen.

Kun pääsen kesäkuussa aloittamaan työni kunnolla, tulen varmasti kertomaan enemmän vinkkejä matkustamiseen ja laajemmin eri matkakohteisiin. 

Vinkki vitonen aiheeseen liittyen; huomasitteko jo Finnairin suorien lentojen 400 euron tarjouksen New Yorkiin? 




13.3.2017

London Restaurant Recommendations

Hiihtolomaviikolla olin vierailulla siskoni luona Lontoossa, josta kirjoitinkin jo hieman täällä. Kolme päivää Lontoossa meni aivan liian nopeasti. Toivottavasti pääsen takaisin pian ennen kun hän palaa takaisin Suomeen. Aina matkustaessani Suomessa tai ulkomailla etsin ensimmäisenä parhaat lounas- ja aamupala paikat. Ne ovat kaksi lempi ruokailuaikaani, sillä illallinen tulee liian usein jätettyä välistä tai sitten se on reissussa usein liian tuhti makuuni. Tässä on omat suosikkini Lontoon ravintoloista, missä käytiin siskoni kanssa. Toki en ole käynyt Lontoossa kuin kahdesti aiemmin, joten en tunne tarjontaa yhtä hyvin kuin New Yorkissa, joten kaupungista löytyy vielä varmasti tuhansia ihania paikkoja.


Beany Green

Beany Greenillä on muutamia eri sijainteja ympäri Lontoota, mutta me kävimme vain heidän Paddingtonin aseman läheisyydessä sijaitsevassa ravintolassa. Hotellimme oli aivan Paddingtonin aseman vieressä ja etsin ennen matkaa ihania aamupalapaikkoja lähistöltä. Tämä kyseinen ravintola pisti silmääni heidän värikkäiden ja terveellisten ruokien ansiosta. Beany Green tarjoaa australialaisia herkkuja ja ruokia. Ainut miinus oli, että ravintolan palvelu ei ollut kovin toimivaa, sillä vaihtoehtoja oli niin monia; voit tilata ruuan listalta tai tiskiltä ja kaikki työntekijät eivät tienneet annoksista kaikkea. Myös ravintolan saniteettitilat olivat epäsiistit. Palvelu oli kuitenkin todella ystävällistä ja ruoka erittäin hyvää ja kaunista.






26 Grains

26 Grains sijaitsee Neal's Yardilla, jossa on ihania värikkäitä asuntoja ja tunnelma on ihanan lämmin. Tämänkin ravintolan olin katsonut etukäteen, sillä olen itse todella suuri puurojen ystävä. Ravintola tarjoaa siis pääasiassa erilaisia puuroja uudella twistillä. Listalta voi myös tilata muita herkullisen näköisiä annoksia kuten avocado leipiä. Täällä otimme tottakai puurot jotka maistuivat järjettömät hyville. Otin itselleni ohjeen mukaan, jota testasin kotona ja on jäänyt aamupalakseni. Tunnelma täällä oli kuin olisi ollut jonkun omassa kotona, sillä asiakaspalvelijoiden vaatteet olivat kuin kotiasuja ja he vaikuttivat kaikki yhdeltä suurelta perheeltä.




Milk Train

Tämä paikka oli taianomainen! Täältä tilasimme monen bloggaajankin suositun jäätelön isolla hattaralla. Jäätelöannos oli turhan iso kahdelle syötäväksi ja siitä olisi riittänyt hyvin kolmelle tai neljällekin. Jäätelöannos oli kuitenkin parhain koskaan syömäni jäätelö, vaikka olo sen jälkeen ei ollutkaan mahtavin. Onneksi menimme tänne vasta illalla, jotta pystyimme lähteä jäätelön jälkeen hotellille makaamaan ja potemaan täyttä oloa.




Le Pain Quotidien

Le Painista minulla ei ole kuin kännykkäkuvia, mutta tämä oli myös yksi lempiaamupala paikoistani. Le Painilla on useita ravintoloita ympäri maailmaa. He tarjoavat aina luomua ja lähellä tuotettua ruokaa. Myös useimmat heidän ravintoloistaan ovat hiilidioksidipäästöttömiä, eli ne eivät tuota ollenkaan hiilidioksidipäästöjä, jotka edistäisivät ilmastonmuutosta. Tänne voi siis jokainen tulla herkuttelemaan terveellisiä ja vähemmän terveellisiä ruokia hyvään hintaan ja potematta huonoa omatuntoa ilmastonmuutoksesta. Tälle paikalle annan täyden kympin! (Vai saako antaa enemmän?) Saatan päästä kesällä mukaan matkalle Brysseliin ja siinä tapauksessa yksi to do:ni on mennä heidän ensimmäiseen ravintolaan, jonka he ovat avanneet kymmeniä vuosia sitten.



8.3.2017

London in three days

Siskoni on muuttanut vuoden vaihteessa Northamptoniin harjoitteluun, jossa hän suorittaa myös opintoja. Northampton sijaitsee noin tunnin junamatkan päässä Lontoosta ja sovimme hänen kanssaan tapaavamme vain Lontoossa, sillä aikani on rajallinen opinnäytetyön kirjoittamisen takia. Ennen matkan alkua tein matkasuunnitelman, jotta aika Lontoossa ei menisi ihmettelemiseen. Ajattelin jakaa omat vinkkini kuinka käytimme aikamme hyödyksi. Tämä aikataulu on suunniteltu pääsääntöisesti budjettimatkailuun, sillä täyspäiväsinä opiskelijoina meillä ei ollut varaa esimerkiksi 50 puntaa/henkilö afternoon teehetkiin. Paljon jäi siis vielä kokematta, mutta ainakin on tekemistä myös seuraavalle reissulle. Kiersimme muutamia ihania kahviloita ja ravintoloita, joista ajattelin kirjoittaa erikseen seuraavassa postauksessa.

Ensimmäinen päivä

Saavuin torstaina Lontooseen aamukymmenen aikaan ja rajallisen ajan takia valitsin matkustustavaksi kentältä hotellille London Heatrow Express -junan. Juna oli varmasti hinnakkain vaihtoehto matkustaa, mutta sen avulla olin hotellilla 20 minuutissa. Tapasimme hotellilla siskoni kanssa ja oli hieno hetki tavata sisko pitkästä aikaa. Vaihdoimme äkkiä vaatteet ja lähdimme syömään. Tajusin, että olin lähtenyt Tampereelta aamu viiden junaan enkä ollut syönyt 8 tuntiin. Löysimme ihanan ravintolan suositusten perusteella. Ravintolalta lähdimme pyörimään Notting Hilliin, sillä muille päiville oli luvattu kovaa sadetta. (Lopulta, matkan aikana ei satanut juuri ollenkaan.) Notting Hillissa oli todella söpöjä asuntoja ja saimmekin kuvatessa samalla väriterapiaa. Notting Hillista suuntasimme kaupungille ja ensimmäinen kohteemme oli Neal's Yard, joka on todella pieni alue Lontoon keskellä. Neal's Yardissa on paljon erilaisia ja värikkäitä taloja ja näky oli kuin satumaasta. Neal's Yardissa kävimme taas ruokailemassa, sillä yksi have to -ruokapaikoista osui kätevästi kohdallemme. Kävimme alueella myös katsomassa ihanaa ihanemman putiikin Neal's Yard Remediesin, joka tarjoaa kaikkea kosmetiikan, saippuoiden ja eteeristen öljyjen välillä. Mukaan ei tarttunut mitään, mutta ehkä täytyykin pyytää vanhemmiltani kaupasta tuliaisia, kun he matkustavat seuraavaksi Lontooseen. Täältä lähdimme kiertämään Convent Gardenin aluetta, jossa oli todella ihania putiikkeja laidasta laitaan.







Toinen päivä

Toinen päivä alkoi erittäin erikoisella tavalla nimittäin aamu seitsemän joogalla. Heräsimme taas viideltä ja otimme Uberin Sky Gardenille. Sky Garden on näköalatasanne, jossa on sisätilapuutarha. Tasanteelta näkee 360 astetta ja siellä on lasikatto, joten valoa piisasi. Jooga pidettiin ylimmässä kerroksessa, josta saimme ihailla auringon nousua ja ylitsemme lentäviä lentokoneita. Joogaa piti todella ihana joogaopettaja Jon Cinque, joka sanoi meistä suomalaisista todella hyvin "Suomalaiset ovat kuin kookoksia ja amerikkalaiset persikoita. Amerikkalaiset ovat todella pehmeitä ulkoa, mutta heidän sisin on todella kova. Suomalaisilla taas on kova ulkokuori, mutta kun sen saa rikottua paljastuu sisältä pehmeä sisus." Aamujoogan jälkeen olo oli todella virkeä ja rentoutunut samaanaikaan. Seuraavana suuntasimme aamupalalle kerroksen alemmaksi, josta oli upeat näkymät kohti Lontoon keskustaa. Aamupalan jälkeen ihailimme hetken maisemia ja lähdimme hotellille suihkuun ja laittautumaan. Perjantain vietimme kaupungilla kierrellen lähinnä Canary ja Oxford streetillä sekä Lontoon Chinatownissa. Tavoitteena oli lähteä käymään Lontoon yöelämässä hotellin viereiseen pubiin oluelle ja syömään must have -fish&chips annokset, mutta väsymys vei valitettavasti voiton.







Kolmas päivä

Lauantaina lähdimme heti aamusta ihanalle aamupalalle samaan paikkaan, jossa olimme ensimmäisenä päivänä käyneet lounaalla. Päivän ensimmäinen kohde oli Muumimuseo, johon emme valitettavasti päässeet lopulta, sillä museo oli loppuun myyty siltä päivältä. Olimme todella harmissamme, sillä olimme odottaneet museoon pääsyä jo pitkään. Museolta lähdimme ensin syömään viereiselle torille, jonka jälkeen menimme katsomaan London Eyeta ja Big Peniä. Tottakai näiden kuuluisten nähtävyyksien edessä tuli ottaa useampi kuva. Nähtävyyksien jälkeen lähdimme kiertämään vielä Piccadillyn ja Oxford streetin. Tavoitteenamme oli käydä Lontoon suosituimmissa teekaupoissa The Postcard Teashop ja Fortnum & Masonissa. Mukaan tarttui muutama tuliainen, mutta omat ostokset jäi pieneksi, sillä kaappini on täynnä teetä jo edelliseltä Japanin reissulta.








Sunnuntaina olikin aika lähteä takaisin Suomeen ja hyvästellä sisko taas hetkeksi. Kyllä me vielä sunnuntaina kerettiin jumpat käydä tekemässä ennen lentoa. Kävimme ensin aamupalalla maailman ihanimmassa paikassa Le Pain Quotidenissä. Kiirehdimme aamupalalta pois, sillä meillä oli kiire 10.30 alkavalle Lululemonin joogatunnille (tuliko yllätyksenä?). Saavuimme myymälään, kun saimme kuulla, että aamun tunti on jo täynnä. Saimme myyjältä lohdutukseksi vain säälivän katseen, sillä mukanamme raahasimme isoa matkalaukkua. Suuressa ärsytyksessä päätin, että kyllähän me johonkin mennään jumppaamaan ja löysin Swetty Bettyn aloittavan puolen tunnin päästä HIIT jumppatunnin myymälässään korttelin päässä. Kuinka ollakkaan, tunnilla oli juurikin kaksi vapaata paikkaa ja saimme siskoni kanssa vielä ihanan hikitreenin ennen lentoa.

Lontoo on kyllä todella kaunis kaupunki ja suosittelen sitä matkustuskohteeksi jopa vain pariksikin päivää. Pääsin todella kätevästi lentämään Lontooseen Finnairin suoralla lennolla ja vielä upouudella A350 koneella. Olin aivan älyttömän innoissani uudesta lentokoneesta ja en malta odottaa, että pääsen sillä lentämään myös New Yorkiin. Lentokentällä kiitin itseäni, että oli maksanut vähän enemmän lennoista, jotta sain lennettyä kohteeseen suoralla lennolla ja matkustusaika lyheni täten puolella.