13.10.2015

Chinatown + kampaamo?







Viime talvena leikkasin itselleni long bob -hiusmallin eli pitkän polkkatukan. Mielestäni pitkä polkkatukka tuo kasvojeni piirteitä paremmin esiin. Olen myös erittäin laiska laittamaan hiuksiani, joten polkkatukka on huomattavasti helpompi pitää siistinä. Yleensä pitkät hiukseni vain roikkuvat kasvoillani enkä kerkeä aamulla edes suoristamaan niitä, vaan turvaudun lähes joka aamu poninhäntään. Täällä ollessani tajusin, että edellisestä hiustenleikkuusta on vierähtänyt jo kymmenen kuukautta. Kyllä, kymmenen kuukautta. Järkyttävää. Katsoin siis Yelp nimiseltä sivustolta halvan kampaamon, joka oli saanut parhaat arvostelut.

Yelp sivusto on suurkaupungeissa erittäin kätevä. Sivustolla asiakkaat voivat kirjoittaa omia mielipiteitään ja kokemuksiaan palveluntarjoajista. Yelpin kautta voi helposti rajata hakutulokset esimerkiksi vain keskustan alueelle. Yelpin käyttäjät voivat myös lisätä valokuvia esimerkiksi kampaamon Yelp sivulla heidän valmiista kampauksistaan. Mian Tian Singin Yelp sivustolla oli upeita kampauksia tehty föönillä (blow out), joten päädyin valitsemaan tämän kampaamon.

Kampaamo sijaitsi Chinatownissa, eli kaikki alueen palvelut ovat kiinaksi. Alueella ei ole kovin puhdasta vaan tien varsilla on paljon roskia ja ruuantähteitä. Kampaamon etuovella oli iso kyltti, joka osoitti jyrkkiin ja kapeisiin portaisiin. Astuin reippaasti portaat ylös ja kerroin vastaanotossa että haluan leikata hiukseni. Minut osoitettiin sohvalle odottamaan ja viiden minuutin päästä minulle oli vapautunut kampaaja. Kampaamosta ei ollut mikään luksus kampaamo vaan erittäin.. sanoisinko, kiinalainen.

Minut otti vastaan pieni kiinalainen rouva, joka asetteli olkapäilleni pyyhkeen ja kelmun. Mietin hetken, että ei kai hän tuosta vaan ala hiuksiani leikkaamaan. No, ei onneksi. Hän otti öljyä kämmeniinsä ja antoi minulle kymmenen minuutin rentouttavan niskahieronnan. Hieronnan jälkeen nainen hävisi tietämättömiin. Hetken päästä hän tuli takaisin shampoota toisessa kädessään ja shampoo pullo toisessa. Tässä vaiheessa ilmeeni olisi ollut näkemisen arvoinen. Hän iski kourallisen shampoota kuiviin hiuksiini, shampoo pullosta lorauksen vettä päälle ja alkoi pesemään hiuksiani. Istuin kampaamon tuolissa edelleen ja kiinalainen rouva pesi samalla hiuksiani ja hieroi päätäni.

Hiustenpesun jälkeen nainen taas hävisi ja kertoi, että minun on odotettava hetki. Hetken päästä nuori mies otti vastaan. Kerroin hänelle, että haluan leikata hiukseni olkapäille ja hän alkoi samantien leikkaamaan latvojani. Meni ehkä kymmenen minuuttia, kun hän oli jo leikannut ja kuivanut hiukseni.

Tämä kampaamo kokemukseni oli ehkä elämäni nopein ja pelokkain. En uskalla täällä ottaa väriä hiuksiini, sillä en ole nähnyt montaa luonnollisesti vaaleahiuksista naista kadulla. Uskon, että he eivät käytä yhtä laadukkaita vaaleita värejä kuin Suomessa, vaan värjäyksellä saavat tukkani poltettua tai muuten pilattua. Mutta kampaamo oli erittäin halpa verrattuna suomalaisiin kampaamoihin. Ja lopputulos oli onnistunut, vaikkei tehtävä kovin vaikea ollutkaan.

1 kommentti:

  1. Ma en oo edelleenkaan kaynyt taalla kampaajalla, kun en luota noihin halvempiin paikkoihin (et heilla on minkaanlaista kokemusta tallaisen hiustyypin leikkaamisesta tai varjaamisesta) ja paremmat kampaamot menee nopeasti kalliiksi. Leikkausta voisin ehka viela menna kokeilemaan, kun sen pieleen menneen voi suht helposti korjata, mutta varjays on vahan eri juttu. Ollaan kayty pari kertaa vuodessa kotikotona, joten mun vakikampaamo loytyy edelleen sielta. Leikkaus maksaa muutaman kympin, joten on edullisempi kuin leikkaus noissa kalliimmissa paikoissa. :)

    VastaaPoista