17.8.2015

Central Park & The Ship

Lauantaina menimme ystäväni kanssa katsomaan New Yorkin yöelämää. Olemme molemmat täyttäneet 21 vuotta alle vuosi sitten, joten kerta oli meille molemmille ensimmäinen Jenkkien yöelämässä. Olimme alkuillasta luonani viettämässä iltaa, josta jatkoimme kohti The Ship -cocktail baaria. The Ship sijaitsee Sohossa, eli Manhattanin downtownissa.



Olen miettinyt useita kertoja, onko manhattanilla yökerhoja tai baareja, sillä ne eivät näy julkisesti kaduille. Kyseinen baari sijaitsi todella hiljaisella kadulla, jossa ei ollu juuri ketää ihmisiä eikä kauppoja. Tunnistimme paikan oikeaksi vain seinustan vieressä seisovasta portsarista. Selvästikin New Yorkissa baarit sijaitsevat esimerkiksi talojen kellareissa tai muuten huomaamattomissa paikoissa. Päivällä baarien ovien eteen laitetaan kalterit ja silloin sisäänkäyntiä voisi luulla varaston oveksi. 

Kyseiseen baariin ei ollut sisäänpääsy maksua ja uskon ettei se kuulu Jenkkien kulttuuriin. Kun taas cocktailit ja muut alkoholi juomat olivat todella kalliita kaikissa baareissa, joita selailimme. Yksi cocktail maksaa baarissa Manhattanilla normaalisti noin 20 dollaria. The Ship baarissa juoma oli 14 dollaria, mikä tuntui hintatasoon verrattuna alhaiselta. Suomessa en ikinä maksaisi yhdestä juomasta niin korkeaa hintaa. 




Yöllä Manhattanin kaduilla oli mielestäni turvallista kävellä ja metroasemat olivat täynnä nuoria. En kokenut aluetta missään vaiheessa turvattomaksi ihmisten paljouden takia. Asun kuitenkin Manhattanin pohjoiskärjessä, joten koin turvalliseksi vaihtoehdoksi ottaa taksin matkalla kotiin. 

Aamulla päätimme lähteä käymään Central Parkissa soutelemassa. Matkalla kävin ostamassa eväät Shake Shackistä. Suosittelen Shake Shackiä kaikille, jotka tulevat käymään Nykissä. En ole eläessäni syönyt yhtä hyvää hampurilaista kuin Shack Burger on. 




Matkallani Boat Houselle oli todistamassa yhtä maailman romanttisimmista kosinnoista. Mies kosi tyttöystäväänsä gondolan kyydissa Angel's tunnelin edessä. Kosinta oli niin romanttinen, että minulle tuli tippa silmään.




Boat Housesta saa vuokrattua soutuveneitä 15 dollarilla. Hinta on kiinteä, eikä ole väliä kuinka monta ihmmistä veneen tulee (max. 4). Soutelemassa saa olla vaikka koko päivän jos haluaa, eikä siihen sisälly aikarajaa. Kannattaa kuitenkin katsoa netistä veneiden vuokrauksen aikataulut, sillä veneiden vuokraus menee kiinni arkisin jo kello kahdeksan. Tämän jälkeenkin on toki mahdollista vuokrata gondola, jota soutaa yksi henkilökunnasta. Boat House sijaitsee Central Parkissa Central Park Laken rannalla. Boat Housesta voi vuokrata myös pyöriä päiväksi. Pyöriä saa toki vuokrattua helpomminkin kaduilla sijaitsevista City Bikes automaateista.







Nyt lähden unten maille, sillä huomenna on aikainen herätys töihin! 




1 kommentti: