15.7.2016

Lounasta jokaiselle

New Yorkissa on lukemattomia lounasvaihtoehtoja. Viimeisellä matkallamme kävimme äitini kanssa testaamassa juutalaisen ravintolan, muutamia vegaanisia lounaspaikkoja ja tottakai Amerikan suosituimman pikaruoka ravintola Shake Shackin. Listasin jokaisesta ravintolasta jotakin, jotta voitte lisätä niitä myös omille "Eat in New York"- listoillenne. Ravintoloiden lisäksi New Yorkissa on muutamia lempikahviloita, joissa tulee käydä jokaisella reissulla. Tähän listaan kuuluu muun muassa lettukakkukahvila, donitsit ja kuppikakut. New yorkissa on tuhansia must eat -paikkoja. Otin omalle listalleni muutaman vinkin Instagrammista, mutta näiden lukemattomien paikkojen ohella en kerennyt käymään läheskään jokaisessa.


Russ & Daughters


Juutalaisen lounasravintola Russ & Daughtersin löysin Instagram -sovelluksen avulla. He olivat onnistuneesti saaneet tuotua ravintolan esille sosiaalisen median kautta. Ravintola oli myös sen mukaisesti todella täynnä. Jonottamiseen ruuhka-aikana meillä meni noin tunti. Pöytää ei kuitenkaan tarvitse jonottaa paikan päällä, vaan he laittoivat meille tekstiviestin, kun pöytämme oli valmis. Ravintola oli todella viihtyisä, vaikka China townista alueena en hirveästi pidäkään.

Minä, Heini ja äitini valitsimme salaatin ja Sini valitsi Instagramista kuuluisan bagelin. Heidän instagramistaan kuuluisa bageli näytti myös luonnossa erittäin herkulliselta. Ruoka-annokset olivat todella kevyitä, mutta täyttäviä. Suuren plussan Russ & Daughters saa asiakaspalvelusta, sillä ystäväni halusi vaihtaa salaattiin kuuluvan lohen vapaasti kasvatettuun loheen ja tämä onnistui ilman vaikeuksia. Muutenkin ravintolan työntekijät olivat todella ystävällisiä.




 

Peacefood Cafe


Toinen suuren suosion saanut ravintola on Peacefood Café. Tätä ravintolaa voin suositella erityisesti kasvis syöjille suurella sydämmelläni, sillä heidän kaikki annokset ovat vegaaneja, eli luonnonkuormittavuus on todella pieni. Täällä ruokailemalla tunnet samalla tehneesi jotain hyvää luonnon eteen. Kävimme kyseisessä ravintolassa poikaystäväni vieraillessa marraskuussa. Hän on todella kova syömään, mutta piti todella paljon omasta pasta-annoksestaan.  Ruoka on aina ollut todella maittavaa, täyttävää ja olen kokenut jokaisella kerralla aivan uudenlaisia makuelämyksiä. On hienoa, että ravintola saa levitettyä vegaanisten ruokien suosiota tarjoamalla ruokia, jotka maistuvat myös sekasyöjille. Tämä ravintola on yksi lempipaikoistani New Yorkissa.



Shake Shack


Kolmas mieleeni jäänyt ravintola on tottakai Shake Shack. Täällä olen käynyt useamman kerran ja lähes joka kerta olen syönyt saman original burgerin. Tällä kertaa vaihdoin lihaburgerini vegaaniseen vaihtoehtoon ja se oli todella onnistunut valinta. Heidän hampurilais-sämpylöissään on jotain, mikä saa sen maistumaan niin hyvältä. Shake Shack on yksi New Yorkin must visit -ruokapaikoista. Erityisesti voin suositella heidän original burgeria ja paikkana erityisesti Brooklyn Bridgen alla sijaitsevaa ravintolaa ja Madison Square Parkin ravintolaa. Huomioithan, että Madison Square Parkin ravintola on ulkoilmaravintola, joten en suosittele sitä huonolla säällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti