3.3.2016

Harjoitteluni New Yorkissa







Haikein mielin selailin kuviani, joissa olin juuri saanut tietää, että olen lähdössä New Yorkiin harjoitteluun. Kumpa tämä kaikki olisi vasta edessä eikä takana.

Moni saattaa olla jo kyllästynyt ainaiseen hehkutukseeni New Yorkista, mutta vielä en lopeta. En lopeta luultavasti koskaan. Blogini puolella en ole kertonut kovin tarkasti mitä harjoitteluni piti sisällään ja osaksi sen takia, koska tieto voi olla luottamuksellista. Ajattelin kuitenkin avata harjoitteluani hieman paremmin, jotta jokainen ymmärtää työnkuvani ja saattaa kiinnostua myös hakemaan Suomen pääkonsulaattiin New Yorkiin harjoittelijaksi tulevaisuudessa. Tälläkin hetkellä harjoittelupaikkani on avoinna 12.3. asti. Harjoittelu alkaa 23.5.2016 ja lisää infoa löydät osoitteesta jobstep.net. 

Harjoitteluni kesto oli kuusi kuukautta. Toimin konsuli- ja maahantulo tiimissä. Tässä kiinnostuneille linkki, jossa on kerrottu muutamista konsulin työhön liittyvistä työtehtävistä. Päätehtäväni oli auttaa asiakasvastaanotossa ottamalla asiakkaan passi-, viisumi- sekä oleskelulupahakemus vastaan. Tähän prosessiin sisältyi hakemuksen tietojen kirjaaminen järjestelmään sekä hakemuksen laittaminen eteenpäin. Lisäksi vastaanotossa asiakkaalta otetaan sormenjäljet sekä skannataan hänen passivalokuvansa. Muita asiakasvastaanottoon liittyviä työtehtäviä oli avustaminen asiakasviestinnässä sähköpostitse tai puhelimitse sekä hakemusaikojen varaaminen asiakkaille. Hakemusten vastaanotto tapahtuu pääsääntöisesti viestimällä englanniksi, mutta joissain tapauksissa suomeksi. Kaikista muistakin kielistä on todella paljon hyötyä. Erityisesti espanjan kielitaidosta, sillä Yhdysvalloissa asuu paljon espanjaa puhuvia, jotka eivät osaa englantia. Työssä täytyy osata käyttää Outlookia, sillä se on tärkeä työkalu koko harjoittelun ajan. Itse en ollut konkari Outlookin käytössä harjoittelun aloitettuani, mutta kehityin sen käytössä koko harjoittelun ajan.

Muita työtehtäviäni oli muun muassa valmiiden passien postittaminen asiakkaille, kotisivujen sisällön päivittäminen ja arkistointi. Tehtävänäni oli myös kirjata muistiinpanot käymistämme tiimikokouksista ja lopulta tehdä niiden pohjalta pöytäkirjaluonnos.

Mielestäni parasta harjoittelussani oli vaihtelevat työtehtävät. Minua ei oltu valittu hoitamaan vain yhtä tehtävää, vaan sain todella monipuolisia ja kiinnostavia uusia työtehtäviä jatkuvasti. Harjoitteluni aikana kehityin todella paljon. Opin muun muassa olemaan huolellisempi sekä kiinnittämään oikeisiin asioihin huomiota. Koen, että harjoittelu oli minulle todella suuri lahja tulevaisuuteen. Minulla oli todella loistavat kolleegat, joita en voi kylliksi kiittää tai ylistää. He auttoivat minua, kun sitä tarvitsin ja opin heiltä todella paljon. Sain paljon tietoa, millaista työtä konsuli tekee ja mitä työssä vaaditaan. Opin tällä reissulla todella paljon ja olen siitä todella kiitollinen.

Olen pitkään pohdiskellut mitä haluaisin vanhempana tehdä työkseni ja nyt olen saanut toisen tulevaisuuden haaveeni. Haluan tulla konsuliksi.

3 kommenttia:

  1. Tämä on ollut varmasti kasvattava kokemus kaikin puolin. Sinussa on virtaa kuin pienessä kylässä😊

    VastaaPoista
  2. Hei! Saitko palkkaa harjoittelusta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Sain koulultani rahoitusta harjoitteluun, mikä oli myös vaatimuksena harjoitteluun pääsylle. Varsinaista palkkaa siis en saanut. :)

      Poista