9.12.2016

Tokyo: Top 5 nähtävyydet



Muutama viikko sitten on palattu takaisin Suomeen ja kiireen keskelle. Takana on hurjan hieno reissu Tokiossa, Japanissa. Uskoisi, että matkustaminen minne päin maailmaa tahansa on lempipuuhaani. Arkipäiväni olen viettänyt muutama vuosi sitten Helsinki-Jyväskylä välillä, sitten New Yorkissa, viime kesän Tampere-Helsinki välillä ja tällä hetkellä Jyväskylä-Tampere välillä. Tammikuussa tähän tulee onneksi muutosta, sillä minulla alkaa opinnäytetyön kirjoittaminen ja valmistumiseni lähenee. Eihän kotona olemisen tunnetta voi mikään voittaa. 







Palataan vielä hetkeksi Tokion reissuumme, jossa vietimme 10 päivää. Päivät menivät nopeasti, mutta loppua kohden kotiin pääsy oli mukavan kuuloinen ajatus. Kaupunkina Tokio oli todella kaunis, erilainen ja mielenkiintoinen sen monimuotoisuudellaan. 10 päivää riitti hyvin kaupunkiin tutustumiseen, mutta viikko olisi voinut olla liian lyhyt.



Tokyo Odaiba Oedo Onsen Monogatari

Ensimmäiseksi haluan nostaa Onsen kylpylän, joka on nimeltään Tokyo Odaiba Oedo Onsen Monogatari. Kyseessä on japanilainen ulkoilmakylpylä Odaiba saarella. Sisääntulossa saimme käteemme rannekkeen, johon pystyi keräämään ostoksia sekä valitsimme mieluisan kylpyvaatteen. 

Kylpylän aulassa sijaitsi kymmeniä kahviloita ja ravintoloita, lettubaareista sushiin. Aulasta pääsi joko kylpylään tai ulkoilma-altaalle. Kylpylässä oli noin kymmenen erilaista allasta, jossa jokaisessa oli käytetty erilaisia hoitomuotoja ja kylpyvariaatioita, kuten mikroporeita ja eri asteisia vesiä. Kylpylästä löytyi myös kolme eri saunaa. Siellä oli mahdollisuus peseytyä talon tarjoamilla tuotteilla, joita oli laaja valikoima. Talo tarjosi jokaiselle muun muassa oman hammasharjan, hiusharjan, föönin, hiusöljyt, rasvat joka alueeseen, sheiverit ja hiuspompulat.

Kylpylän aulasta oli pääsy myös ulkoilma-altaaseen, jossa oli luotu todella japanilaishenkinen tunnelma. Kuumavesipolulla pääsi kävelemään erilaisten kivien päällä, jotka kuori ja hieroi jalkapohjat. Olisi myös ollut mahdollisuus käydä altaassa, jossa kalat söivät kuolleen ihon tai kuumakivisaunassa. 

Kävimme kylpylässä matkan viimeisenä päivänä ja se oli mielestäni matkan kohokohta. Menimme kylpylään molemmat tosi väsyneinä. Olimme ajatelleet mielessämme, että ei ehkä mennä kun väsyttää niin kovasti. Onneksi kumpikaan ei sanonut sitä ääneen, sillä silloin emme olisi menneet kylpylään ollenkaan.

(Pahoittelut kännykkäkuvista)





Mount Fuji

Toinen lempikohteemme oli Mount Fuji. Mount Fujia voi mennä moneen eri paikkaan ihailemaan. Valitsimme kohteeksi Kawagutchikon. Olimme lukeneet kyseisestä paikasta artikkeleja, että sieltä on kauniit näkymät ja luotimme tähän paikkaan eniten. Harmiksemme sää oli hieman sumuinen, eikä Mount Fuji näkynyt kovin selkeästi. Matka oli kuitenkin näkemisen arvoinen!





Roppongi Hills Sky Deck

Ehdoton suosikki kolmesta näköalatasanteesta oli Roppongi Hills. Täältä Tokion kaupungin näki todella selkeästi, sillä koko näköalatasanne on ulkoilmassa. Tasanteelta näet myös selkeällä säällä Mount Fuji vuoren. Roppongi Hillsin Sky Deck:in kanssa samassa yhteydessä on kauppakeskus, jossa oli muun muassa lempikauppani Kate Spade ja todella hyvä museo Mori Museum. 




Mori Museo

Kuten äsken mainitsinkin, Mori museo oli älyttömän hieno kokemus. Tällä hetkellä heidän teemanaan oli avaruus. Pääsimme näkemään upeita taideteoksia, lukemaan hienoja asioita avaruusteknologiasta, näkemään kuuluisia teoksia ja ihastelemaan pyöryttävää animaatiota. Animaatiossa seisoimme keskellä mustaa huonetta. Animaatio lähti pyörimään valoteoksena ja sai meidät tuntemaan kuin olisimme avaruudessa itsekin. Kokemus oli mieletön. 




Disney Land Tokyo

En voi olla sivuuttamatta Tokyon Disneylandia top viisi julkaisussa. Disneyland oli molempien mielestä älytön kokemus. Täältä löytyi jokaiselle jotain. Oli satuhahmo tapaamisia, aikuisten huvipuistolaitteita ja laitteita lapsille. Pääsi myös käymään halutessaan vierailulla esimerkiksi Minni Hiiren kotona tai Tuhkimon linnassa. Parhain asia huvipuistossa oli avaruusteemaiset huvipuistolaitteet. Tuntui kuin olisimme olleet aivan eri planeetalla ja saimme pelätä henkemme edestä, että vuoristoradat ovat rakennettu tukevasti. Mahtava ilta loppui Tuhkimon linnan viereen esitettävään ilotulitukseen.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti