9.10.2015

New York City Ballet








@Lincoln Center
Tässä kasvonaamio kasvoilla ja salmiakkia syöden kirjoittelen ja muistelen upeaa eilistä iltaa. Keskiviikkona meillä oli ystäväni kanssa ihana kulttuuri-ilta. Menimme katsomaan New Yorkin balettia Lincoln Centeriin. New York City baletissa pyörii aina yksi ohjelma kerrallaan ja yhden loputtua, he aloittavat uuden ohjelman. Tällä kertaa ohjelman nimi oli Americana x Five, joka sisälsi viisi erilaista baletti näytöstä. Ensimmäiset kolme näytöstä olivat lyhyempiä, joissa oli klassista balettia ja ripaus nykyaikaa. Jokaisen ohjelman jälkeen odotin innoissani seuraavaa, sillä ohjelmat olivat toinen toistaan parempia. Kolmannen esityksen jälkeen oli välitauko, jonka aikana saimme sulatella hurmiotamme balettiin ja ihailla kaunista Lincoln Centeriä. Tiesittekö, että tämän teatterin katto on tehty 18 karaatin lehtikullasta ja se on uusittu jo kolmeen kertaan.

Välitauon jälkeen siirryimme takaisin katsomoon. Seuraava esitys oli nimeltään Rodeo. Rodeo oli todella upeasti tehty ja siinä oli käytetty paljon huumoria. Rodeossa esiintyi 15 miestä ja yksi nainen. Illan aikana ymmärsin kuinka upeasti miehet tanssivat balettia. Itse pidin jopa enemmän baletista miesten kuin naisten tanssimana. Naisten baletti oli kaunista ja herkkää, kun taas miehet tekivät hurjia hyppyjä ja temppuja tanssin keskellä.

Neljäs näytös kertoi 1930 luvusta, kun mies rakastuu strippaaja naiseen. Baariin tulee yllättäen poliisit ja aseet alkavat laulamaan. Tämä viimeinen näytös nimeltään "Slaughter of Tenth Avenue" oli tehty vuoden 1936 "On Your Toes" -musikaalin pohjalta.

Kokonaisuudessaan näytökset ja teatteri-ilta olivat upea kokemus! Suosittelen käymään katsomassa Suomen kansallisoopperan balettinäytöksiä Helsingissä. Minut ainakin New Yorkin näytökset löivät aivan ällikällä. Seuraavana haluaisin mennä katsomaan joulun alla baletti esityksen pähkinänsärkijästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti